Oppaina safarilla
Safarin johtajana ja toisena oppaana letkassa toimii Racing Bike Sidecar oy:n omistaja Juha Punkki (ltn res). Hän on kilpaillut endurossa ja cross countryssä veteraanina. Lisäksi hän on ajanut Six Days Enduron kolme kertaa ja Päitsin 20 kertaa. Juha harrastaa myös mm. metsästystä majoituspaikkana toimivasta Sallan mökistään käsin.
Sotahistorian opastuksesta, ajo-opetuksesta sekä suunnistuksesta ja letkan vetämisestä vastaa evl (evp) Jari Harala, joka on ajanut veteraanina myös enduroa ja cross countryä viime vuosina sekä järjestää toiminimellään myös enduroharrastuksen aloittaville sekä kilpailuun tähtääville ajovalmennusta Etelä-Suomessa. Jari on aloittanut trial-harrastuksen parissa mopolla jo 12-vuotiaana ja siirtyi enduron pariin 15-vuotiaana. Jari on mm. edustanut Suomea maajoukkueessa Six days endurossa trophy-joukkueessa ja ollut Päitsillä mukana 13 kertaa. Jari vetää Rajamäeltä lähtevät enduroajopäivät. Jarilla on vuonna 2023 viimeisimmän kerran suoritettu hätäensiapukoulutus.
Mukana on monesti myös Juha Salonen letkan peräpään valvojana.
Safarilla voi olla mukana myös muita järjestäjän oppaita ja apulaisia.

